Gööttiyhdistyksen sitoutuneet kasvattajat ja heidän pentuesuunnitelmansa
Rotujärjestön sitoumuskasvattajat ovat sitoutuneet kasvatustyössään seuraaviin sääntöihin:
Sitoumuskasvattajalistan kasvattaja
- on Länsigöötanmaanpystykorvat ry:n jäsen (kennelnimen ollessa kahden henkilön nimissä, vähintään toinen on rotujärjestön jäsen),
- omistaa kennelnimen,
- on allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen,
- noudattaa kasvatustyössään Kennelliiton sekä rotujärjestön sääntöjä, ohjeita ja jalostukseenkäyttösuosituksia,
- käyttää jalostukseen ainoastaan vanhempia, joiden lonkkatulos on A, B tai C ja virallinen silmäpeilaustulos on astutushetkellä korkeintaan 2 vuotta vanha.
- ei käytä vanhempia joilla on todettu verkkokalvon degeneraatiomuutos (J175, PRA) tai HC
- käyttää jalostukseen ainoastaan koiria, jotka on palkittu näyttelyssä vähintään kaksi kertaa arvosanalla Erittäin Hyvä tai jotka on hyväksytty rotujärjestön jalostustarkastuksessa.
- Mikäli narttu astutetaan ulkomaalaisella uroksella, terveysvaatimukset ovat samat kuin kotimaisella uroksella astutettaessa vaikkakaan terveystarkastukset eivät ole pakollisia.
Kasvattajalistalle pääsee heti, kun on allekirjoittanut ja palauttanut sitoumuskasvattajakaavakkeen jalostustoimikunnan yhteyshenkilölle.
Sitoumuskasvattajien pentueita voit katsoa Pentuvälitys-sivulta. Pentueasioista voi tiedustella jalostustoimikunnan yhteyshenkilöltä.
Etelä-Suomen läänin kasvattajat
ADAVALLS
Ada Walder, Kilonrinne 10 B 50, 02610 ESPOO
p. 050 - 354 1345, ada.walder [at] hotmail.com
ASGÅRD GARM
Minna Järvenpää, Harjupoluntie 77, 04630 SÄÄKSKYLÄ
p. 040 - 7421 999, minna [at] laatulukko.fi
BODENEIS
Kirsi Hotanen, Hopeahaka 2 G 57, 02410 KIRKKONUMMI
p. 050 - 5964 446, kirsihotanen [at] hotmail.com
DUUNARIN
Mira Kaakkomäki, Metsämiehenkatu 12, 05830 HYVINKÄÄ
p. 040 - 5741 235, mira.kaakkomaki [at] suomi24.fi
FENNICAN
Inga Kahlman, Sjökullantie 358, 02540 KYLMÄLÄ
p. 040 - 8326 504, fennican [at] kolumbus.fi
FEUERBLICK
Anne Hakala, Sitarlantie 91, 09430 SAUKKOLA
p. 050 - 5242 129, feuerblick [at] dnainternet.net
GISMON
Isse Ahlström, Hevosmäki 6 C 1, 02410 KIRKKONUMMI
p. 040 - 8614 596, isseahlstrom [at] gmail.com
HONGISTON
Reeta Jokela, Untamontie 15 D28, 00610 HELSINKI
p. 050 - 3467 760, reeta.jokela [at] gmail.com
IRAWEILER
Satu Vuorinen, Kyläkunnantie 55, 15700 LAHTI
P. 0500 - 228 474, satu.k.vuorinen [at] gmail.com
KELTARUUSUN
Kristiina Holappa, PORVOO
p. 0400 - 201 444, kristiina.holappa [at] gmail.com
KONNUNKODON
Halla Seppälä, Myllytuvantie 1 A 4, 00920 HELSINKI
p. 045 - 6752 373, halla.seppala [at] kolumbus.fi
KRIIKUNAN
Katariina Dolmatoff, Teollisuuskatu 23, 05800 HYVINKÄÄ
p. 040 - 5521 326, kata.dolmatoff [at] gmail.com
MAISKIS
Maija Henttonen, VANTAA
p. 050 - 3506 595, mhenttonen[at]hotmail.com
RITARIN
Tarja Leponiemi, Herajoentie 203, 12520 KORMU
p. 040 - 5312 179, tarja.leponiemi [at] gmail.com
SHARINJAH
Kristiina Koivula, Hevoshaantie 203, 03400 VIHTI
p. 040 - 5618 112, kristiina-koivula [at] elisanet.fi
TAIKAKUONON
Merja Pohjola, Teeritie 6, 15540 VILLÄHDE
p. 03 - 7580 490 tai 044 - 5656 469, merja.pohjola2 [at] luukku.com
TALLITUVAN
Eija Jurvanen, Kaskelantie 237, 04220 KERAVA
p. 0400 - 453 227, eija.jurvanen [at] kolumbus.fi
TAPPITAIVALEN
Elina Puonti, Bölsinniityntie 13, 06830 KULLOONKYLÄ
p. 040 - 7326 418, epuonti [at] gmail.com
TULIKÄPÄLÄN
Milla Saari, Naaranpajuntie 32 C 17, 03100 NUMMELA
p. 040 - 5899 149, milla.saari [at] saunalahti.fi
WÄLIHARJUN
Kirsi Liikonen, Könnikäntie 465, 16600 JÄRVELÄ
p. 040 - 5378 689, kirsi.liikonen [at] dnainternet.net
Länsi-Suomen läänin kasvattajat
ACMEN
Riitta Laakso, Välimaantie 57, 21240 ASKAINEN
p. 040 - 7531 765, laakso [at] kennelacmen.fi
CIMILLAN
Päivi Männistö, Pirunlinnantie 33, 37560 LEMPÄÄLÄ
p. 040 - 1959 956 , cimillan [at] elisanet.fi
HALLAUSVAN
Mari Rauäng, Käpykuja 40, 28580 PORI
p. 044 - 5439 876, marirauang [at] gmail.com
HANDSKES
Tarja Peltola, Vihteljärventie 454, 38720 VIHTELJÄRVI
p. 050 - 5660 352, tarja.peltola [at] handskes.net
HIIDENKULMAN
Timo Vuorinen, Kappakuja 1 B 10, 20540 TURKU
p. 050 - 3492 925, hiidenkulman [at] gmail.com
JAXONVILLE
Oili Helenius, Niilontie 10, 26410 KAARO
p. 040 - 9600 456, oili.helenius [at] oikkus.fi
JOMMANKUMMAN
Sari Koskinen, Pyykkärinkuja 4, 21280 RAISIO
P. 040 - 5331 202, koskisen.sari [at] gmail.com
KUUKIVEN
Susanna Niittymäki, Karjaankuja 167, 27800 SÄKYLÄ
p. 050 - 3391 834, susanna.niittymaki [at] dnainternet.net
NORDVILLE
Jari Mäki, Tervasuontie 31, 33680 TAMPERE
p. 040 - 9103 399, kennelnordville [at] gmail.com
OLLIN-OILIN
Olli Kivimäki, Aholantie 48, 34420 MUROLEEN KANAVA
p. 0500 - 802 555, olli.kivimaki [at] phpoint.fi
PEREGRIN
Minna Kotala, Kukkolanraitti 159, 36600 PÄLKÄNE
p. 050 - 561 8343, kotalam [at] gmail.com
PRIMUS MAGIC
Kristiina Huovinen, Vankilantie 107, 27840 KÖYLIÖ
p. 044 - 572 7978, kristiina.huovinen [at] hotmail.fi
Itä-Suomen läänin kasvattajat
CALAWAN
Anne Laamanen, Puhurikuja 4, 59100 PARIKKALA
p. 050 - 5328 587, anne.laamanen [at] pp.inet.fi
JORSAKIN
Sari ja Jorma Pitkänen, Heinävedentie135, 83100 LIPERI
p.040 - 7736 953, jorsakin [at] gmail.com
KARJAKON
Iris Kaimio, Sotkanniemi 30, 70870 HILTULANLAHTI
p. 050 - 5813 933, iris.kaimio [at] fimnet.fi
Oulun läänin kasvattajat
KOMPIAISEN
Tuija Liukkonen, Veteläisenkuja 9 B 3, 90540 OULU
p. 050 - 5986 705, tuija.liukkonen [at] oulu.fi
MYBRAVE
Tanja Tolvanen, Rantakuovintie 8, 90540 OULU
p. 0400 - 589590, tolvanen.tanja [at] gmail.com
REGION'S
Marjo Manninen, Mannisentie 14, 85100 KALAJOKI
p. 08 - 460027 tai 040 - 5825 375, regions [at] kotinet.com
VINHALLAN
Elina Elsinen, OULU
p. 040 - 544 9770, eelina [at] gmail.com
Lapin lääni
Lapin läänissä ei ole vielä gööttikasvattajia |